Noutajan metsästyskoulutusPirkanmaan noutajakoirayhdistys ry on kustantanut ja julkaissut Antti Honkarinnan kääntämän teoksen "Retrievern som apportör" (Lena Bratsberg-Karlsson & Memea Mohlin). Suomeksi teos on saanut nimen "Noutajan metsästyskoulutus". Teos on kaiken kattava perusteos noutajan kouluttamisesta ja ehdoton ostos jokaiselle joka aikoo kouluttaa koirastaan toimivan koe- ja metsästyskoiran. Kirjassa kerrotaan miten noutajan kouluttaminen aloitetaan ja miten siinä edetään koiran kehittyessä pennusta aikuiseksi. Kirjassa kerrotaan myös mitä ei kannata tehdä ja myös perustellaan näkökannat. Kirja on selkeä ja tekninen - siitä löytyy paljon yksittäisiä harjoituksia valokuvin ja piirroksin esitettynä. Kaikki harjoittelun osa-alueet käydään kattavasti läpi perusteiden harjoittelusta edistyneempiin harjoituksiin. Kirja palveleekin sekä aivan aloittelijaa että myös edistyneempää harrastajaa. Varsinaisten harjoitteiden lisäksi käsitellään paljon muita tärkeitä asioita kuten johtajuutta, stressiä, passiivisuuden harjoittelua, arkitottelevaisuutta yms. Kirjoittajat korostavat nimenomaan koiran ja ohjaajan välisen hyvän yhteistyön tärkeyttä ja sen saavuttamista. Kirja on kovakantinen 124 sivuinen neliväriteos. Tilaaminen Teoksen hinta on 10 euroa. Toimituskulut 7,90 €. Maksu yhteensä 17,90 € tilille FI42 5620 0920 7360 62 viitenumerolla 5555. Tilaukset osoitteeseen "kirjamyynti@pirkannuusku.net". Toimita tilauksen yhteydessä maksukuitti. Muista liittää tilaukseen toimitusosoite ja puhelinnumero! |