Harjoitusryhmät ja talkoot

Peetu palaamassa esineen vienniltä. (c) Marika Moilanen

Kesän 2023 harjoitusryhmät 

 

Tulevan kesän VEPE-harjoitusryhmät muodostetaan hieman eri tavalla kuin edelliskesinä ja pyrimme näin mahdollistamaan haluaville treenaamisen oman tai koiran tason mukaisessa ryhmässä. Mukana on edelleen myös ns. sekaryhmät. Kaikki treeniryhmät pyörivät ensi kesänäkin arki-iltaisin maanantai-torstaipäivinä. Alla kerrottuna tarkemmin uudenlaiset ryhmäjaot.

Maanantaisin harjoittelee aloittelevien ryhmä, jossa on paikalla joka kerta pelkästään kouluttamiseen keskittynyt ohjaaja, jolla ei ole omaa koiraa rannassa mukana. Ryhmään ovat tervetulleita niin kokemattomat VEPE-koiranohjaajat kuin kokeneemmatkin, joilla on SOVEn läpäisemätön koira. Huom. Tämä ei ole alkeiskurssi, koiranohjaajalla tulee olla jo hieman kokemusta lajista.

Tiistaisin ja keskiviikkoisin pyörivät sekaryhmät, jossa voivat harjoitella kaiken tasoiset koirat. Koiranohjaajalta kuitenkin edellytetään jo hieman kokemusta lajista. Näissä ryhmissä on nimetyt vetäjät, jotka opastavat oman koiran treenaamisen ohessa.

Torstain ryhmään voivat ilmoittautua AVO- ja VOI-koirien ohjaajat ja ohjaajat, joilla on mahdollisesti joskus ollut kyseisillä tasoilla kisannut koira, mutta omistaa nyt kokemattomamman ohjattavan. Ryhmässä on nimetyt avain/vastuuhenkilöt, mutta ryhmän ideana on sparrata toinen toistaan. Tässä ryhmässä treenaavilla on velvoite talkoilla jossain ”vastuutehtävässä” kesän kokeissa (hukkuva, sihteeri, yleinen avustaja, soutaja) sekä käydä kerran kouluttamassa AVO/VOI-luokkien liikkeitä, erityisesti niissä avustamista, maanantain aloittelevien ryhmässä.

Maanantain ryhmän kausimaksu on 80 euroa ja muiden ryhmien 75 euroa. Kausimaksu maksetaan vasta paikan vahvistamisen jälkeen. VEPE-toimikunta pidättää oikeuden muuttaa ryhmäjakoja tarpeen mukaan.

Kesän 2023 VEPE-harjoitusryhmiin ilmoittautuminen tapahtuu 20.-26.3.2023 välisenä aikana vain alle avattavalla lomakkeella. Etusijalla ryhmiin pääsyssä ovat Pirkanmaan Noutajakoirayhdistyksen jäsenet ja heidän noutajarotuiset koiransa.

Kauden aloitusinfotilaisuus pidetään 17.4. klo 18 Teamsin välityksellä. Tähän lähetetään kutsu ryhmiin valituille.

 

Alkeiskurssi

 

Tänä kesänä järjestämme alkeiskurssin vasta hieman myöhemmin kesällä, kahtena sunnuntaina 2. ja 9.7. Alkeiskurssille pääsemiseksi ei koiralta eikä ohjaajalta vaadita kokemusta lajista, mutta koiran tulisi mennä veteen ja omata jo perushallintaa. Suosituksena, että koirakko käy aiemmin kesällä järjestettävässä avoimessa VEPEn tutustumispäivässä (la 10.6.), tai on osallistunut yhdistyksen muihin koulutuksiin esim. PETO, PETO-NOME, TOKOn alkeet tai on harrastanut muualla koiransa kanssa jotain lajia.

Alkeiskurssin ideana on, että ohjaaja saa riittävät tiedot ja taidot VEPEn teoriasta ja välineistä, jotta hän pystyy halutessaan, ja ryhmätilanteiden salliessa, osallistumaan myöhemmin varsinaisiin harjoitusryhmiin sekä pääsee kokeilemaan, onko VEPE oma juttu. Koiralle pyritään kurssilla tekemään tutuksi vene ja muut välineet ja selvittämään onko koiralla edellytykset osallistua varsinaisiin harjoitusryhmiin.

Alkeiskurssin hinta on 30 euroa. Ilmoittautuminen alkeiskurssille myös 20.-26.3. välillä tämän sivun loppuun avattavalla lomakkeella. Alkeiskurssille otetaan maksimissaan 10 koirakkoa. Huom. alkeiskurssilaiset ilmoittautuvat omalla lomakkeellaan ainoastaan alkeiskurssille. Varsinaisiin harjoitusryhmiin jatko katsotaan kesällä, onko ryhmissä tilaa. Alkeiskurssilaistenkin on hyvä osallistua kauden aloitusinfoon 17.4., mutta käymme tarkemmin SOVE/ALO-luokan liikkeet kurssilla läpi. Etusijalla alkeiskurssille ovat Pirkanmaan Noutajakoirayhdistyksen jäsenet ja heidän noutajarotuiset koiransa. 


Alkeiskurssin sisältö

Treenikerta 1, sunnuntai 2.7. 
Aiheena välineisiin ja radan tekoon tutustuminen. Koiralle tutustutetaan veneeseen meno ja sieltä hyppääminen (rohkeuden ja taidon mukaan uintimatka), sekä tutustutaan köyteen ja köyden/veneen vetämiseen.

Treenikerta 2, sunnuntai 9.7. 
Toisella kerralla tehdään viennin alkeita uimalla rannasta veneelle sekä tutustutaan hukkuvaan ja sen vetämiseen. Aikataulun salliessa kerrataan liikkeitä.

Joka kerralla tehtäviin tutustutaan koiran ehdoilla ja taidoilla, liikkeen tekemistä helpotetaan tai haastetaan sen mukaan. Kukin käytännön kurssikerta kestää noin kolme tuntia ja ilmoitamme tarkemmat kellonajat lähempänä.

Lisäkysymyksiä harjoitusryhmistä ja alkeiskurssista voi lähettää osoitteeseen vepe@pirkannuusku.net

Muistutuksena kaikille ryhmiin ja kursseille ilmoittautuville, että VEPE on melko fyysinen laji, jossa vaaditaan sekä koiralta että ohjaajalta jonkin verran kuntoa, kun kalustoa kannetaan ja veneitä soudetaan. Lajissa kannustetaan, opastetaan ja avustetaan muita koirakoita, ja jotta tämänkin pystyy kunnolla tekemään, tulee kaikkien opetella tekemään kaikkea eri liikkeissä ja luokissa, mm. soutamaan, avustamaan ja olemaan pelastettavan roolissa. Kaikkiin tehtäviin kyllä opastetaan ja aina saa kysyä kokeneemmilta apua ja neuvoa.

Tämäkin laji vaatii monta tekijää, minkä takia yhdistyksen ryhmissä treenaamisessa on edellytyksenä talkoilla kesän aikana yhdistyksen järjestämissä kokeissa sekä osallistua kaluston ja rannan siivoustalkoisiin alku- ja loppukaudesta.