Menneet tapahtumat

Martta. Kuvaaja Kirsi Koivunen
Paroni. Kuvaaja Kirsi Koivunen

VUOSI 2025

 

Koirauimalavuoroja

Pirkanmaan Noutajakoirayhdistyksen VEPE-toimikunta järjesti jälleen mahdollisuuden koirauimalakäyntiin Pirkanmaan Koirauimalassa Akaassa. Uimalavuorot oli tarkoitettu yhdistyksen jäsenille. Kahdeksan paikkaa eli kaikki tarjolla olleet ajat varattiin molempina kertoina.

Vapaata uintia, tai vaikka VEPE-/NOME-harjoitteita, sai mennä tekemään uimalalle tiistaina 25.2.2025 klo 16-18:40 sekä keskiviikkona 19.3.2025 klo 16-18:40. Vuorot oli jaettu 20min. osiin eli yhdellä koirakolla on sen verran uintiaikaa. Uintiajan sai käyttää omatoimiuintiin tai uimalalta oli mahdollista saada uittaja avuksi. Yhdistyksemme VEPE-henkilö oli myös paikalla ja häntäkin voi hyödyntää VEPE-harjoituksiin. 

Omatoimivuoron hinta oli 21 euroa ja uittajan kanssa olevan vuoron hinta oli 26 euroa. Ilmoittautumislomakkeella ilmoitettiin toive uintivuorolle, halusiko sen olevan omatoimiuinti vai avustajan kanssa oleva uinti.

 

Alkeiskurssi

Pirkanmaan Noutajakoirayhdistys järjesti alkukesästä 2025 vesipelastuksen alkeiskurssin, joka sisälsi kaksi harjoittelukertaa kuivalla maalla maanantaina 12.5. klo 18:30-20 ja maanantaina 26.5. klo 18:30-20 sekä kaksi harjoituskertaa rannassa kesäkuun alussa sunnuntaina 1.6. klo 16-19 ja lauantaina 7.6. klo 16-19. Kuivanmaan kerrat olivat Ylöjärvellä ja vesityökerrat Kangasalla.

Kurssilla käytiin läpi vesipelastustehtävien osia, kuten narujen, damien yms. esineiden vientiä, maalitolppien löytämistä, kumiveneeseen, pelastusvälineisiin ja kuivapukuiseen pelastettavaan tutustumista, veneeseen ja veneestä siirtymiä ja rohkeimpien kanssa rannasta ja veneestä hyppyjä ja vesipelastustehtävien, kuten veneen vetämisen harjoittelua ja tietysti iloisia, vauhdikkaita luoksetuloja. Kurssille pääsyn edyllytyksenä oli, että koira osaa istua käskystä, ottaa esineen suuhun ja tulee luokse kutsusta. Lisäksi koiran tuli mennä mielellään veteen (poikkeus pennut).

Alkeiskurssin ideana on, että ohjaaja saa riittävät tiedot ja taidot VEPEn teoriasta ja välineistä, jotta hän pystyy halutessaan, ja ryhmätilanteiden salliessa, osallistumaan myöhemmin varsinaisiin harjoitusryhmiin sekä pääsee kokeilemaan, onko VEPE oma juttu. Koiralle pyritään kurssilla tekemään tutuksi vene ja muut välineet ja selvittämään onko koiralla edellytykset osallistua varsinaisiin harjoitusryhmiin. Kurssille voi siis osallistua kokenut ohjaajakin, nuoren kokemattoman koiran kanssa, selvittääkseen olisiko tämä teidän uusi harrastus.

Alkeiskurssin hinta oli 40 euroa jäseniltä ja 60 euroa muiltaIlmoittautuminen alkeiskurssille 31.3.-6.4.2025 välillä sivulla olleella lomakkeella. Alkeiskurssille otettiin maksimissaan 12 koirakkoa ilmoittautumisjärjestyksessä. Etusijalla olivat Pirkanmaan Noutajakoirayhdistyksen jäsenet ja heidän noutajarotuiset koiransa.  Huom. alkeiskurssilaiset ilmoittautuivat omalla lomakkeellaan ainoastaan alkeiskurssille. Varsinaisiin harjoitusryhmiin jatko katsottiin kurssin jälkeen, onko ryhmissä tilaa ja alkeiskurssilta saatu riittävät taidot.

 

Kaikille roduille avoin VEPEen tutustumispäivä

Pirkanmaan Noutajakoirayhdistys ry järjesti lauantaina 28.6.2025 klo 9:30 alkaen kaikille roduille avoimen vesipelastukseen (VEPE) tutustumispäivän Kangasalan Onkijärvellä. 

Tutustumisessa käydään lyhyesti läpi mitä laji pitää sisällään ja kokeillaan SOVE/ALO-luokan liikkeitä. Tutustumiseen otetaan mukaan maksimissaan 10 koirakkoa, joilla ei ole aiempaa kokemusta VEPEstä. Eli koiran tai ohjaajan ei tarvitse tuntea/osata lajista mitään. Koiran tulisi olla kuitenkin jotenkin ohjaajansa hallinnassa rantaan tultaessa (koirat tuodaan kytkettyinä rantaan) sekä kutsuttavissa luokse vedestä. 

 

Kesän 2025 harjoitusryhmät

Kesällä 2025 harjoiteltiin maantaista torstaihin Kangasalla, joista yksi ryhmä tai yksittäisiä treenikertoja suunniteltiin pidettäväksi Valkeakoskella tai Akaassa. Sopivaa rantaa ei kuitenkaan vielä löytynyt muualta, joten koko kesä treenattiin Kangasalla.

Maanantaisin, tiistaisin ja keskiviikkoisin pyörivät ryhmät, jossa voivat harjoitella kaiken tasoiset koirat. Koiranohjaajalla oltava kuitenkin perustiedot VEPEstä, esim. alkeiskurssi tai aiempi kokemus lajin harjoittelusta. Näissä ryhmissä on nimetyt vetäjät, jotka opastavat oman koiran treenaamisen ohessa.

Torstain ryhmä on tarkoitettu tavoitteellisesti kisaaville. Ohjaajalla oltava jo tarvittava kokemus VEPEstä ja sen kilpailusäännöistä vaikka koira olisikin vielä aloitteleva. Ryhmässä on nimetyt avain/vastuuhenkilöt, mutta ryhmän ideana on sparrata toinen toistaan.

Kausimaksu kesältä 2025 oli yhdistyksen jäseniltä 75 euroa ja 95 euroa ei-jäseniltä. 

Kesän 2025 VEPE-harjoitusryhmiin ilmoittautuminen tapahtu 31.3.-6.4.2025 välisenä aikana vain sivustolla olleella lomakkeella. Etusijalla ryhmiin pääsyssä olivat Pirkanmaan Noutajakoirayhdistyksen jäsenet ja heidän noutajarotuiset koiransa. Paikat jaettiin ilmoittautumisjärjestyksessä ja ilmoittautumisehdot täyttäen. VEPE-toimikunta pidätti oikeuden muuttaa ryhmäjakoja tarpeen mukaan.

Kauden aloitusinfotilaisuus pidettiin Teamsin välityksellä 5.5.2025 klo 18

 

VUOSI 2024

 

Kesällä 2024 VEPEä harjoiteltiin maantaista torstaihin Kangasalla. Ryhmät muodosttiin osaamistason ja tavoitteellisuuden mukaan.

Maanantaisin harjoitteli aloittelevien ryhmä, jossa oli paikalla joka kerta pelkästään kouluttamiseen keskittynyt ohjaaja, jolla ei ole omaa koiraa rannassa mukana. Ryhmään olivat tervetulleita niin kokemattomat VEPE-koiranohjaajat kuin kokeneemmatkin, joilla on SOVEn läpäisemätön koira. Tämä ei ollut kuitenkaan alkeiskurssi, koiranohjaajalla tuli olla jo hieman kokemusta lajista.

Tiistaisin ja keskiviikkoisin pyörivät sekaryhmät, jossa voivat harjoitella kaiken tasoiset koirat. Koiranohjaajalta kuitenkin edellytettiin jo hieman kokemusta lajista. Näissä ryhmissä oli nimetyt vetäjät, jotka opastivat oman koiran treenaamisen ohessa.

Torstain ryhmä oli tarkoitettu tavoitteellisesti kisaaville. Ohjaajalla oli oltava jo tarvittava kokemus VEPEstä vaikka koira olisikin vielä aloitteleva. Ryhmässä oli nimetyt avain/vastuuhenkilöt, mutta ryhmän ideana oli sparrata toinen toistaan.

Maanantain ryhmän kausimaksu oli 85 euroa ja muiden ryhmien 75 euroa (hinnat olivat yhdistyksen jäsenille). 

Kesän 2024 VEPE-harjoitusryhmiin ilmoittautuminen tapahtui 1.-7.4.2024 välisenä aikana vain sivustolle avautuvalla lomakkeella. Etusijalla ryhmiin pääsyssä olivat Pirkanmaan Noutajakoirayhdistyksen jäsenet ja heidän noutajarotuiset koiransa. Paikat jaetaan ilmoittautumisjärjestyksessä ja ilmoittautumisehdot täyttäen.

Kauden aloitusinfotilaisuus pidettiin Teamsin välityksellä


Alkeiskurssi

Kesän 2024 alussa järjestetiin alkeiskurssi, jolla pääsi kokeilemaan olisiko laji itselle ja koiralle sopiva. Alkeiskurssille ei vaadittu mitään aiempaa kokemusta lajista. Vepeen kävi tutustumassa 11 koirakkoa, joista viisi jatkoi kesän harjoitusryhmiin.


Avoin vepeen tutustumispäivä

Pirkanmaan Noutajakoirayhdistys ry järjesti kaikille roduille avoimen vesipelastukseen (VEPE) tutustumispäivän 29.6.2024 Kangasalla. Tutustumisessa käytiin lyhyesti läpi mitä laji pitää sisällään ja kokeiltiin SOVE/ALO-luokan liikkeitä. Tutustumiseen otettiin mukaan maksimissaan 10 koirakkoa, joilla ei ollut aiempaa kokemusta VEPEstä.


Koirauimala

Keväällä järjestetiin 16.3.2024 uimalavuoroja yhdistyksen jäsenille Akaan koirauimalassa.

 

VUOSI 2023

 

Koirauimalavuoroja

Pirkanmaan Noutajakoirayhdistyksen VEPE-toimikunta järjesti keväällä 2023 kaikille yhdistyksen jäsenille mahdollisuuden harjoitella vesipelastusta tai ihan vain käydä uittamassa koiria Pirkanmaan koirauimalassa Akaassa.

Toimikunta on varasi kolmelle päivälle vuoroja: sunnuntai 5.3. klo 13-16, lauantai 11.3. klo 12-15 ja lauantaina 6.5. klo 14-16. Vuorot on jaettu 20min. osiin eli yhdellä koirakolla on sen verran uintiaikaa. Yhden vuoron hinta on 18 euroa ja siihen kuuluu uimalan puolesta uittaja. Paikalla on myös koko ajan joku yhdistyksen VEPE-kouluttaja. Lisäksi uimalassa on käytössä vene, pelastusrengas sekä köysi vepen harjoitteluun.


Kaikille roduille avoin VEPEen tutustumispäivä

Pirkanmaan Noutajakoirayhdistys ry järjesti kaikille roduille avoimen vesipelastukseen (VEPE) tutustumispäivän lauantaina 10.6.2023 Kangasalla. Tutustumisessa käytiin lyhyesti läpi mitä laji pitää sisällään ja kokeiltiin SOVE/ALO-luokan liikkeitä. Tutustumiseen otettiin mukaan maksimissaan 10 koirakkoa, joilla ei ollut aiempaa kokemusta VEPEstä.

 

MÖLLIVEPE

Pirkanmaan Noutakoirayhdistys järjesti 22.7.2023 Torpan kurssikeskuksen rannassa Ylöjärvellä möllivepekokeet, jossa suoritettiin sove/alo-liikkeet kokeenomaisesti.

Etusijalla olivat Pirkanmaan Noutajakoirayhdistyksen vepe-ryhmissä tai alkeiskurssilla kuluneella kaudella mukana olleet koirakot, jotka eivät olleet startanneet virallisissa vepe-kokeissa. Tapahtumaan mahtui max. 8 koiraa.

Möllivepe on kokeenomainen tapahtuma, jossa pääsee harjoittelemaan koetilanteessa toimimista. Tapahtuma kestää n. 3-4 tuntia ja etenee aivan kuten oikea vepe-koe. Koirakoilla tulee olla oma apuohjaaja. Tapahtumassa noudatetaan virallisia vepen koesääntöjä ja koiralla tulee olla rokotukset voimassa.

Jokainen koirakko sai suorituksestaan kirjallisen palautteen ja paras suoritus palkittiin.

 


VUOSI 2022

 

Kaikille roduille avoin VEPEen tutustumispäivä

Pirkanmaan Noutajakoirayhdistys ry järjestää kaikille roduille avoimen vesipelastukseen (VEPE) tutustumispäivän lauantaina 2.7. klo 9:30-12:30 Onkijärvellä Kangasalla. Aamupäivän aikana käydään lyhyesti läpi mitä laji pitää sisällään ja kokeillaan SOVE/ALO-luokan liikkeitä. Tutustumiseen otetaan mukaan maksimissaan 10 koirakkoa, joilla ei ole aiempaa kokemusta VEPEstä.

Ilmoittautumiset alla olevan lomakkeen kautta. Paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Tutustuminen on maksuton eikä edellytä Pirkanmaan Noutajakoirayhdistyksen jäsenyyttä. Lisäkysymykset osoitteeseen vepe@pirkannuusku.net.

Kaikkien rotujen pentujen VEPE-leikkipäivä

Pirkanmaan Noutajakoirayhdistys ry järjestää kaikkien rotujen pennuille (alle 9kk) avoimen vesipelastukseen (VEPE) tutustumis-/leikkipäivän lauantaina 2.7. klo 13:00 alkaen Onkijärvellä Kangasalla. Iltapäivän aikana pennuille annetaan mahdollisuus tutustua VEPEn välineistöön ja veteen.

Pentujen tutustumiseen otetaan mukaan maksimissaan 10 koirakkoa. Koiran iän tulee olla alle 9 kuukautta tutustumispäivänä. Tutustuminen on maksuton ja avoin kaikille roduille eikä edellytä Pirkanmaan Noutajakoirayhdistyksen jäsenyyttä. Ilmoittautumiset alla olevan lomakkeen kautta. Paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Lisätiedot sähköpostilla vepe@pirkannuusku.net.

 

Uimahallivuorot

Pirkanmaan Noutajakoirayhdistyksen VEPE-toimikunta järjesti kaikille yhdistyksen jäsenille mahdollisuuden harjoitella vesipelastusta tai uintia Pirkanmaan koirauimalassa Akaassa 12.3. ja 27.3. Vuorot oli jaettu 20min. osiin eli yhdellä koirakolla oli sen verran uintiaikaa. Kumpaankin päivään mahtui 9 koirakkoa. Yhden vuoron hinta oli 18 euroa ja siihen kuului uimalan puolesta uittaja. Paikalla oli myös koko ajan joku yhdistyksen VEPE-kouluttaja. Lisäksi uimalassa oli mahdollista käyttää vuorollaan venettä, pelastusrengasta sekä köyttä vepen harjoitteluun.

 

VUOSI 2021

 

Harjoituskauden päättäjäistalkoot 
Kauden päätöstalkoot eli kaluston talvisäilytyskuntoon laittaminen oli 5.9., jolloin oli suunniteltu olevan viimeinen yhdistyksen VEPE-koe. Koe jouduttiin perumaan tuomarin perumisen vuoksi.

Harjoitukset käynnistyvät
Kausi alkoi viikolla 21 eli 24.5.2021. Harjoitusryhmiä oli 4. Kesän aikana treenasi yhteensä 44 ohjaajaa, joista osa treenasi useammalla koiralla. Ryhmien osalta harjoituskausi päättyi viikolla 35 eli 2.9.2021.

Harjoituskauden avaustalkoot
Kauden avaustalkoot eli harjoitusrannan siivous ja harjoituskaluston putsaus ja treenivalmiiksi laittaminen pidettiin Onkijärvellä 20.5.2021.

Kauden info-tilaisuus
Kauden aloitusinfo pidettiin Teamsin välityksellä 18.5.2021. Infon sisällöstä ja vetämisestä vastasi Elina Esko. 

 

VUOSI 2020

 

Harjoituskauden päättäjäistalkoot viikolla 37

Kauden päättäjäistalkoot järjestetään viikolla 37. Silloin siivotaan kalusto ja pakataan talvea varten.

Harjoitukset käynnistyvät viikolla 26 TÄYNNÄ

Kausi alkaa viikolla 26 eli 22.6.2020 alkaen ja jatkuu syyskuun puoliväliin tai vähän yli riippuen säästä. 

Alkeiskurssi 16.6.-15.7.2020 TÄYNNÄ

Keväällä alkeiskursseille ilmoittauneille on ilmoitettu ryhmään pääsystä. Uudet päivämäärät ovat 16.6., 1.7. ja 15.7.2020. Kouluttajana Kirsi Koivunen.

 

Kauden infot maanantaina 15.6. ja tiistaina 16.6.2020 kello 18.30 -19.15

Ryhmiin ilmoittautuneille on lähetetty kysely, kumpaan info-tilaisuuteen pääsee osallistumaan. Kauden infot järjestetään Teamsin kautta etäinfotilaisuuksina. Tilaisuudet ovat saman sisältöiset. Elina Esko kertoo yleiset ohjeet ja Sanna Pietikäinen esittelee Hobbydeediä. 

 

Rantatalkoot tiistaina 9.6.2020 kello 17.30

Vepe-kausi alkaa kesäkuussa viikolla 26. Ennen kauden alkua järjestetään rannan siivous- ja kaluston kunnostustalkoot. Ilmoittautuminen talkoolistaan, joka löytyy ryhmän FB-sivulta. Talkoolistaan lähetetään linkki kaikille ryhmissä mukana oleville sähköpostilla. 

 

Uimahallivuoro sunnuntaina 29.3.2020 PERUTTU 

Pirkanmaan Noutajakoirayhdistyksen vepe-toimikunta järjestää jäsenille mahdollisuuden treenata vepeä tai uintia koirauimalassa. 29.3. klo 10-13, Tampereen koirauimala, Nokialla. Ilmoittautuminen on avoinna 8.3.-15.3.2020. 

Jokaisella koirakolla on 20 min aikaa. Yhden vuoron hinta on 15 euroa. 

 

VEPE kauden aloitustilaisuus tiistaina 17.3.2020 PERUTTU

Uusien koirakoiden katsastus klo 17:30 -18:00. Infotilaisuuden aloitus klo 18:15. Tilaisuus on tarkoitettu kaikkille vepe-ryhmissä ensi kesänä harjoitteleville. Vepestä on puhumassa palkintotuomari Marika Mäntylä ja toimikunta esittelee kesän toimintaa. Ennen tilaisuutta testataan uudet koirakot, jotka eivät ole harjoitelleet Pirkanmaan Noutajakoirayhdityksen vepe-ryhmissä. Kutsu lähetetään kaikille ryhmiin valituille. 

 

Uimahallivuoro lauantaina 14.3.2020 TÄYNNÄ

Pirkanmaan Noutajakoirayhdistyksen vepe-toimikunta järjestää jäsenille mahdollisuuden treenata vepeä tai uintia koirauimalassa. 14.3. klo 10-13, paikkana Akaan koirauimala. Ilmoittautuminen on avoinna 21.2.-29.2.2020.

Jokaisella koirakolla on 20 min aikaa. Yhden vuoron hinta on 15 euroa. Ilmoittautuminen on sitova ja maksutiedot lähetetään, kun lomake on vastaanotettu.

Ilmoittautumisaika on päättynyt. Uima-aikoihin palataan ilmoittautuneille piakkoin sähköpostitse.

 

VUOSI 2019

 

Uimahallivuoroja su 24.11.2019 ja la 30.11.2019

Uintivuorot on tarkoitettu kaikille Pirkanmaan Noutajakoirayhdistyksen jäsenille. 

Sunnuntai 24.11.2019 klo 10 - 13, Akaan koirauimala (kouluttajana Anne Perko)
Osoite: Nahkatehtaantie 10 B 117, 37830 Akaa

Lauantai 30.11.2019 klo 10 - 13, Tampereen koirauinti (kouluttajana Kirsi Koivunen)
Osoite: Rattikatu 2, 37150 Nokia

 

Syyskauden päättäjäiset ja Nuuskujen vepetoiminnan 10-vuotisjuhla 12.10.2019

Juhla järjestettiin lauantaina 12.10. ravintola Roastissa.

Ohjelmassa oli 10-vuotishistoriikin esittelyä ja mukavaa yhdessäoloa hyvän ruoan parissa.

 

Kaikkien rotujen alle 9kk ikäisten pentujen VEPE-leikkipäivä vietettiin sunnuntaina 15.9.2019 klo 9:00 alkaen Onkijärvellä Kangasalla. Mukana oli 10 iloista pentua ohjaajineen tutustumassa köysiin ja veneeseen sateisesta ilmasta huolimatta.

 

VEPE tutustumispäivät järjestettiin sekä sunnuntaina 28.7. että lauantaina 17.8.. Sunnuntain tutustumisessa oli vain muutama koira, mutta lauantaina osallistuneita oli kahdessa ryhmässä. 

          

VEPE kauden 2019 info

VEPE kauden infotilaisuus ja uusien koirakoiden tarkastus pidettiin tiistaina 19.3.2019 P-H kennelpiirin tiloissa (Tampereentie 484, 33880 Lempäälä) klo 18:30. 

Tilaisuuden ohjelma:
- Palkintotuomari Marika Mäntylä kertoo vepestä yleisesti, soven liikkeet sekä muissa luokissa huomioitavia asioita
- Vepe talkoot Pirkan Nuuskujen Vepe-kokeissa
- Uusien koirakoiden testaus

Täältä löytyy tilaisuudessa esitetty materiaali.

 

Pirkan Nuuskujen vuoden 2019 VEPE ryhmiin ilmoittautuminen

Kesän ryhmiin ilmoittautumisaika on päättynyt ja ryhmät jaettu.

VEPE ryhmiin otettiin mukaan Pirkan nuuskujen jäseniä ja heidän noutajarotuisia koiriaan.

Lisätietoja voi kysellä sähköpostiosoitteesta kirsi.nuusku@gmail.com.