Taipumuskoekurssit 2026
Kurssin tavoite
Tavoitteena on antaa ohjaajalle valmiudet itse harjoittaa ja kouluttaa koiraansa läpäisemään taipumuskokeen. Iso osa työstä tehdään siis koiran kanssa kahdestaan koulutuskertojen välissä - pelkkä koulutuskerroilla käynti ei siis riitä.
Taipumuskoekurssi alkaa nettiluennolla, jossa kokeen kulkua ja vaatimuksia käydään läpi. Nettiluennolle on ilmoittautuminen erikseen ja sinne voi tulla kuuntelemaan vaikka taipumuskoekurssi ei olisikaan vielä ajankohtainen. Kurssin maastokerrat ovat pienryhmissä ja niille ilmoittaudutaan erikseen.
Kurssille pääsy
Kurssille osallistumisen edellytyksenä on yhdistyksen jäsenyys.
Lisäksi koiran perustottelevaisuuden tulee olla jo kohtuullisella tasolla ja koiran tulee osata seuraavat perustaidot:
- Luoksetulo
- Paikalla pysyminen
- Taluttimessa kulkeminen
- Perus nouto
Lisäksi on suositeltavaa että koira ennen kurssille osallistumista:
- Olisi uinut ja osaisi uida
- Olisi saanut tutustua riistaan
Kurssille etusijalla ensikertalaiset.
Lisätietoja taipparikursseista: noukoulutus.pirkka(@)gmail.com
![]() |
Taipumuskoekurssi
Nettiluento 9.4.2026 klo 18
Taipparikurssin aloitus toteutetaan nettiluentona Mitä tapahtuu taipumuskokeessa - 9.4.2026 klo 18.
Luennoitsijana toimii tuomari Susanna Salonen.
Ilmoittautumiset nettisivuille aukeavalla lomakkeella ajalla 23.2.2026 - 29.3.2026.
Nettiluennolle ovat tervetulleita yhdistyksen jäsenet. Voit ilmoittautua mukaan luennolle vaikka taipumuskoekurssi ei olisikaan vielä ajankohtainen. Mukaan mahtuu ilmoittautumisjärjestyksessä 80 henkilöä.
Kurssikerrat
Kurssikertoja on aloitusluennon lisäksi 4 maastoharjoituskertaa.
Maastoharjoituksissa harjoitellaan hakua, vesityöskentelyä sekä jälkityötä. Harjoituksissa on käytössä damit ja riista. Olisi hyvä, jos koira on jo uinut ja osaa uida.
Maastokertojen aikataulut ovat ryhmäkohtaisia. Halutessasi voit laittaa ilmoittautumislomakkeeseen 1.ryhmätoive ja 2. ryhmätoive. Ilmoita lomakkeella myös jos mikä tahansa ryhmä sopii.
Hinta
Kurssin hinta on 45 euroa/koirakko ja kurssimaksu maksetaan paikan varmistuttua tilille FI42 5620 0920 7360 62. Viite 10029. Huom uusi tilinumero!!
Maksuohjeet kurssikirjeen yhteydessä.
Kevät 2026 :
Ryhmä 1. Maarit Martikainen, Pälkäne: klo 18 alkaen Ma 27.4., Ma 4.5., Ma 11.5. ja Ma 18.5.
Ryhmä 2. Sinikka Toijala & Päivi Rosendahl-Terho, Teisko: klo 18 alkaen Ke 22.4., Ke 29.4., Ke 6.5. ja Ke 13.5.
Ryhmä 3. Päivi Vikberg, Sastamala: Klo 17 alkaen Su 19.4., Su 26.4., Su 3.5. ja Su 10.5.
Ryhmä 4. Katriina Jäppinen, Teisko: To 16.4. klo 18, Su 26.4. klo 18, To 7.5. klo 18 ja Ke 13.5. klo 18
Ryhmä 5. Päivi Jokinen, Teisko: Klo 18.30 alkaen Ma 20.4., Ma 27.4., Ma 4.5. ja viimeinen kerta (vesityö) kesäkuun alussa ryhmän kanssa sovittuna ajankohtana
Kursseille ilmoittaudutaan lomakkeella joka avautuu tähän alle 23.2.2026 ja lomake sulkeutuu 22.3.2026.
