Eettiset ohjeet
Pirkanmaan Noutajakoirayhdistys ry:n eettiset ohjeet
Ohjeet koskevat kaikkea Pirkanmaan Noutajakoirayhdistys ry:n alaista toimintaa mm. koulutustilaisuuksia, kokeita, kilpailuja, muita tapahtumia ja tilaisuuksia.
Toiminnan tarkoitus
Pirkanmaan Noutajakoirayhdistys ry:n toiminnan tarkoituksena on edistää puhdasrotuisten noutajien harrastusta, kasvatusta ja jalostusta sekä niiden käyttöä ja tunnetuksi tekemistä.
Yleiset ohjeet
- Harrastamme avoimessa ja toisia ihmisiä ja eläimiä kunnioittavassa, positiivisessa ja kannustavassa ilmapiirissä.
- Kaikessa toiminnassa huomioidaan eläinsuojelulain vaatimukset, Suomen Kennelliiton säännöt ja näihin liittyvät ohjeistukset, sekä noudatetaan näitä.
- Edustustehtävissä muiden järjestöjen ja lajien tapahtumissa, muiden harrastajien kanssa tai ulkomailla edustetaan yhdistystä ja toimitaan sen mukaisesti.
- Kohdatessaan epäasiallista koiran kouluttamista tai kohtelua yhdistyksen tapahtumissa jäsenen tulee puuttua siihen välittömästi ja ilmoittaa siitä eteenpäin tämän eettisen ohjeen toimintaohjeiden mukaisesti.
Koirat
- Koirat hoidetaan aina parhaalla mahdollisella tavalla huomioiden rodun ja yksilön vaatimukset
- Koiralla on oikeus hyvään kohteluun ja positiivisiin tuntemuksiin niin arkielämässä kuin koulutuksessa ja kokeissa.
- Koiran omistaja/ohjaaja on vastuussa siitä, että koiran fyysinen ja henkinen rasitus ovat suhteessa koiran fyysiseen ja henkiseen kuntoon ja koulutustasoon.
- Koiran omistaja/ohjaaja huolehtii koiran hyvinvoinnista lakien ja Suomen Kennelliiton ohjeiden mukaisesti.
- Sairasta koiraa ei kouluteta ja huolehditaan siitä, että koira saa tarvitsemaansa hoitoa.
- Koulutus perustuu ensisijaisesti toivotun käyttäytymisen positiiviseen vahvistamiseen, eikä väärästä käyttäytymisestä rankaisemiseen. Pelon tai väkivallan käyttö ei kuulu koulutusmenetelmiin. Eettisen koirankoulutuksen perustana toimii tiede ja luotettava kokemus.
- Koulutuksessa tai arkielämässä käytettävien pantojen, valjaiden, remmien yms. tulee olla eläinsuojelulain mukaisia. Niistä ei saa aiheutua haittaa, vaaraa tai epämukavuutta eläimelle, kouluttajalle tai ympäristölle. Sähköpanta ja koulutuskaulain/piikkipanta ja vastaavat välineet ovat kiellettyjä.
- Koiran suorituskyvyn parantaminen lääkkein tai muilla kielletyillä keinoilla ei ole sallittua (ks. Kennelliiton Antidoping-säännöt).
Kouluttajat
- Kouluttajat opastavat muita kouluttajia kouluttamaan sekä omia että koulutusryhmänsä koiria eettisesti kestävällä tavalla positiivisen vahvistamisen keinoin.
- Koulutusohjaaja tai muu kouluttaja, joka huomaa toisen harrastajan rikkovan eettisiä ohjeita, keskeyttää harjoituksen ja neuvoo oikean toimintatavan. Jos tämä ei johda tulokseen, viedään asia eteenpäin tilaisuuden järjestäjälle ja Pirkanmaan noutajakoirayhdistyksen hallitukselle.
- Kouluttajat pitävät huolta siitä, että koulutettavat tietävät, että koirien rankaiseminen ja suorituskyvyn parantaminen eläinsuojelulain tai antidoping-sääntöjen vastaisesti on kielletty.
- Koirien hyvinvointi ja sen tukeminen on erittäin tärkeää kaikissa tilanteissa.
Muut toimihenkilöt
- Toimihenkilöt kohtelevat kaikkia tapahtuman osallistujia tasapuolisesti, asiallisesti ja kohteliaasti sekä pitävät huolta, että tilaisuudet ovat turvallisia ja sääntöjä noudatetaan.
- Koetoimitsijoilla, kehäsihteereillä ja tuomareilla on lisäksi omat etiikkasäännökset, jotka käydään läpi kyseisten toimihenkilöiden koulutuksissa.
Sanktiot
Eettisten ohjeiden rikkomisesta määräytyvät seuraukset Suomen Kennelliiton sääntöjen ja -ohjeiden mukaisesti.
Toimintaohjeet havaittaessa koirien epäeettistä kohtelua
Väkivaltaiseen tai epäeettiseen kohteluun on puututtava välittömästi. Mikäli välikohtaus on tapahtunut yhdistyksen tilaisuudessa tai tiloissa, asiasta tulee ilmoittaa tilaisuuden järjestäjälle ja yhdistyksen hallitukselle kirjallisesti mahdollisimman pian. Ilmoituksessa täsmennetään tapahtuman aika ja paikka sekä mahdolliset silminnäkijät.
Mikäli asia vaikuttaa täyttävän eläinsuojelurikoksen tunnusmerkit, tulee siitä tehdä ilmoitus poliisille (sähköinen rikosilmoitus: https://asiointi.poliisi.fi/). Poliisin tehtävä on tutkia, onko rikoskynnys ylittynyt. Tapahtumasta voi ilmoittaa myös alueelliselle tai kunnalliselle valvontaeläinlääkärille.
Hyväksytty hallituksen kokouksessa 18.9.2024